Työttömien terveyspalvelujen kehittäminen – verkosto mahdollisuutena

Työelämän tutkimus(2014)

引用 0|浏览0
暂无评分
摘要
Artikkelin tavoitteena on kuvata ja ymmärtää terveydenhuollon sisäisiä verkostoja työttömien terveyspalvelujen toteuttamisessa ja kehittämisessä. Artikkeli perustuu Kuopiossa toteutetun Työterveysneuvontahankkeen loppuarviointiin vuonna 2011. Hankkeen keskeisin toiminta pohjautui terveystapaamisiin työterveyshoitajan kanssa. Asiakaskunta hankkeessa oli 15–25 vuotiaita työttömiä sekä keski-ikäisiä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevia henkilöitä. Aineisto kerättiin Kuopion terveydenhuollon ja sidosryhmien sekä seurantapaikkakuntien (Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Vammala) edustajien teemahaastatteluilla sekä Kuopiossa toteutetulla verkostokyselyllä. Työttömien terveyspalvelujen toimintaympäristö ja työttömien terveyden erityispiirteet sekä verkostotutkimus muodostavat teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle. Tulosten mukaan työttömien terveyspalveluissa lähtökohtana on asiakaskeskeisyys ja organisaation rajapinnoilla toimiminen. Terveydenhuollon mahdollisuudet arvioida työ- ja toimintakykyä ovat rajalliset, sillä terveydenhuollon keinoin ei kaikkia asiakkaan asioita voida ratkaista. Työ- ja elinkeinotoimiston ja terveydenhuollon yhteistyötä pitää lisätä, sillä prosessivastuu työttömän asioissa kuuluu työ- ja elinkeinotoimistolle. Työterveyshuollon ja muun perusterveydenhuollon roolijakoa pitää selkeyttää. Työttömäksi jäävän terveydenhuollon kehittäminen tulee tapahtua työterveyshuollosta käsin yhteistyössä muun perusterveydenhuollon kanssa. Palvelun kehittäminen vaatii organisaation rajojen madaltamista, koordinointia pysyviä toimintamalleja sekä sopimuksia.
更多
查看译文
AI 理解论文
溯源树
样例
生成溯源树,研究论文发展脉络
Chat Paper
正在生成论文摘要